Tunnesäätely harjoitusten aikana

AGILITY/MUU URHEILU. Eräs tärkeä asia, jonka potentiaalia ei aina tunnisteta harrastuksissa, työpaikoilla tai valitettavasti joskus perhepiireissäkään on se, että ihminen on tunteva olento. Tunteet ovat erityisen perustavanlaatuisia, kun pohditaan esimerkiksi motivaatioita, toimeen tarttumisia, onnistumisia ja sitoutumisia. Toisten ihmisten kanssa toimimisessa, ihmisten johtamisessa tai motivoimisessa sivuutetaan vähintään puolet tai voidaan mennä suoraan metsäänkin, ellei tunteiden olemassaoloa tai merkitystä ihmisen toiminnalle tunnusteta. Oma harrastuslajini agility tuo kuvioon mukaan paitsi muita tuntevia ihmisiä, myös tuntevia eläimiä. Toisaalta eläimen kanssa työskentely tuo peliin paljon uutta haastetta, toisaalta eläin erinomaisena tunteiden vaistoajana voi herättää helpommin huomaamaan, mikä olisi tärkeää myös meidän ihmisten välisissä suhteissa – omien tunteiden tiedostaminen ja niiden aktiivinen säätely.

 

Kuten parisuhteessa, työporukassa tai muussakin harrastustoiminnassa, yhtä lailla koiraharrastuksessa on erittäin tärkeää, että emme lähde kanavoimaan varsinkaan negatiivisia tunnemuutoksiamme toisiin edes tiedostamattamme tai henkisellä tasolla. Turhauma ja negatiiviset tunteet toki kuuluvat ihmiselämään, urheiluun ja harrastuksiinkin, ja ne liittyvät yleensä sellaiseen tilanteeseen, jolloin itselle tulee pettynyt tai avuton olo tai ei ehkä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vaikka ihminen pyrkisi piilottamaan negatiiviset tunteensa, usein niin koira kuin toinen ihminenkin voi havaita vähintään mikromuutoksia tunteessa olevan ihmisen puhumisessa tai elekielessä ainakin silloin, kun fiilis olennaisesti muuttuu. Usein näiden nousseesta tunteesta kielivien näkyvien mikromuutosten takana on sosiaalisessa tilanteessa jonkinlaista häpeää omasta tai koiran toiminnasta. Turhauman tai harmituksen takana voi olla myös pettymystä suhteessa odotuksiin, olivat ne sitten omia tai muiden asettamia.

 

 

 

Olen itse erityisesti aiemman harrastuskoirani kanssa joutunut opettelemaan käsittelemään omia turhaumiani, kun olen ensin oppinut näkemään ja lukemaan, miten ne siirtyvät herkkään koiraan ihan jo "ilmassa" eli eleistä, äänensävystä, tiedostamattomista tuhahduksista tai syvään hengittämisistä. Kyseisen koiran kanssa olen joutunut opettelemaan olemaan aivan neutraali, vaikka mitä kävisi, eikä se edelleenkään ole aivan helppoa. Yleisellä tasolla voitaneen sanoa, että peli on lähes aina vähintään väliaikaisesti menetetty, jos koira lukee omistajansa negatiivisen tunteen ja ottaa sen itseensä – toki yksilöllistä vaihtelua on siinä, kuinka herkästi kukin koira sen tekee. Oman häpeän tai harmituksen kompensointi egon suojelulla ja oman tunteen heijastamisella toisiin ei kuitenkaan koskaan ole sen arvoista, että koira tuntisi sen kustannuksella olevansa huono tai pulassa. Tästä juontaakin yksi koulutusteni toimintaohjeista: Ole tietoinen omista tunnetiloistasi ja joko kontrolloi tunteitasi reaaliajassa tai kontrolloi toimintaasi. Vähintä, mitä voit tehdä, on lopettaa harjoituksen, jos tunnistat negatiivisen tunteen heräävän etkä pysty tai jaksa sitä juuri sillä hetkellä ottaa tietoiseen käsittelyyn. Pikkuturhaumasta en kuitenkaan suoraan treeneissä anna yleensä lopettaa vaan mieluummin opetan tai autan toimimaan tunteen yli oikealla tavalla niin, että jatkossa valmennettavan on helpompi tehdä sama myös itsenäisesti.

 

Kuten alussakin mainitsin, tunnetta itsessään ei pidä tuomita tai vähätellä missään inhimillisessä toiminnassa. Siksi kannustankin negatiivisen fiiliksen tiedostamiseen ja jopa esille tuomiseen ääneen – näkeehän sen yleensä joka tapauksessa jossakin kohtaa. Tunneihmisenä en itsekään pysty aina olemaan vakiofiiliksellä, mutta huonoa fiilistä herättävässä treenissä olen oppinut onnistumisen tulevan treenin onnistuneesta päättämisestä ja myöhemmästä analyysistä. Vaihtoehtoja onnistuneeseen harjoituksen päättämiseen on monia. Eniten tietoista työtä vaatii oman tunnetilan käsittely reaaliajassa, tai jos se ei tunnu mahdolliselta, niin silloin voi parin helpon palkkauksen jälkeen tai jopa välittömästi lopettaa siltä kerralta ja pohtia vasta kotona tunteen heräämisen taustoja ja sitä, miten jatkossa toimii vastaavassa tilanteessa.

 

Koiran tehtävä ei koskaan ole olla treenien mahdollisten ongelmien (tai tunteiden) ratkaisija, vaan se meidän ohjaajien tehtävä. Rakastankin opettaa ongelmanratkaisua ja aktiivista harjoituksen kulkuun reagointia, itsetuntemusta, pohdintaa, koiran kouluttamista ja kaikkia muita metataitoja juuri siksi, että aina superkivoista ja etenevistä treeneistä tulisi uusi normaali. Edelleen moni luulee, että jatkuvan kehityksen on aina oltava jotakin feikkiä somehömppää, vaikka varmasti paljon sitäkin on. Jatkuvan ja positiivisen, jopa hauskan kehityksen polun voi taata ihan itse olemalla mahdollisimman tietoinen valinnoistaan ja reaktioistaan, oppimalla toimimaan optimaalisesti sekä itsensä että koiransa kannalta erilaisissa tilanteissa sekä säilyttämällä sopivassa suhteessa kritiikin ja avoimuuden uusia asioita ja omaa toimintaa kohtaan.

 

Yhteenvetona voisinkin todeta, että omia fiiliksiä tai niiden vaihteluita ei kannata treeneissäkään piilottaa, vaan pikemminkin kannattaa oppia tunnistamaan nämä vaihtelut ja niiden syyt ja seuraukset. Mieluummin siellä treeneissäkin kannattaa siis sanoa ääneen, että "nyt muuten turhauttaa" tai "en tiedä, mitä olen tekemässä". Näin on ilokseni moni ryhmässäni jo oppinut tekemäänkin. Silloin olemme voineet toimia siitä tunteesta käsin eteenpäin niin, että tunne muuttuu ja pätevyyden kokemus palautuu sekä koiralle että ohjaajalle. Tunteen ja sen vaikutusten kieltämisen sijaan otetaan siis tunteet sanoina mukaan treeniin ja mennään negatiivistenkin fiilisten yli onnistuneesti siirtämättä niitä koiraan. Valmennuksissani kannustankin valmennettaviani tutustumaan myös itseensä ja tunnemaailmoihinsa, tulemaan tietoisiksi tunteistaan ja ennen kaikkea kääntämään tunteet haluttuun suuntaan ja oikeaksi toiminnaksi. Kun näin tapahtuu, puhutaan valtavista uusista mahdollisuuksista. Silloin negatiivinenkaan tunne ei ole hidaste, este tai merkki kenenkään epäonnistumisesta, vaan se on taas vain informaatiota, johon on reagoitava oikein ja niin, että koira tuntee ohjaajan polveilevasta matkasta huolimatta olevansa maailman taitavin!

Viime päivien Oikeutta eläimille -järjestön Väkivalta ei ole harrastus -kampanjasta ajankohtaisena aasinsiltana muistuttaisinkin ja kannustaisinkin meitä kaikkia olemaan hereillä omasta toiminnastame sekä tunnemaailmastamme ja sen syistä ja seurauksista paitsi treenin aikana, myös kaikissa sosiaalisissa suhteissamme. ♥ Olkoonkin, että kyseisessä tapauksessa lienee pikemminkin kyse haitallisesta alakulttuurista ja laajemmasta sosiaalisesta ilmiöstä kuin yksilön tunnesäätelystä, on meidän jokaisen tehtävä harjoituksissa pitää huolta omasta, ryhmän ja koiramme treeni-ilmapiiristä niin, että kehitys on a) mahdollista ja b) ei tapahdu kenenkään kustannuksella.