"Vaikeat" asiat

AGILITY. Oman valmennussivuston avaamisen ja avausblogimerkinnän kunniaksi ajattelin valottaa hieman yhtä osa-aluetta ajatusmaailmastani sekä agilityvalmentajana että itse omien koirieni kouluttajana: sitä, mitä ajattelen "vaikeista" asioista. Pohdintaani voi kuitenkin soveltaa muihinkin konteksteihin, sillä se pohjautuu pitkälti mentaalipuoleen ja ihmispsykologiaan.

 

Erilaisissa treeni- ja kisayhteyksissä kuulee usein sanan "vaikea". Ehkä tyypillisimmin sen voi kuulla joko omasta tai muiden suusta näin: "Tuota me ei osata tai edes kokeilla, ihan liian vaikea (meille)!" Otan tähän esimerkiksi pujottelun, vaikka samaa sanomaa voisi soveltaa melkein mihin tahansa muuhun esteeseen tai taitoon. Emmekö melkein kaikki tunnistakin, että kepeillä on ikään kuin olemassa jokin vaikeampi puoli, vaikeita sisäänmenon kulmia tai vaikeita ohjaajan liikehäiriöitä, sijainteja tai puolenvaihtoja?

Jos kuitenkin hetkeksi unohdamme sanan "vaikea", saatamme huomata, että "vaikeat asiat" ovat vain harjoituksen ja suorituksen variaatioita ja sinänsä aivan neutraaleja asioita. Toki niihin törmää yleensä vasta treenien vaativuustason tai kilpailuluokan noustessa, mutta minä esimerkiksi ajattelen, että koira on estevalmis vasta, kun se osaa kullekin esteelle lähes kaikenlaiset sille tarpeelliset variaatiot. Omat koirani harjoittelevat kepeillä (kuten muillakin esteillä) tasapuolisesti kaikkia "helppoja" ja "vaikeita" taitoja jo ihan muutamalla ensimmäisellä opettelukerrallaan. Niinpä kun sitten tavallinen pujotteluliike tai muu perussuoritus alkaa hoitua, etenevät ja onnistuvat heti myös nämä "vaikeat" asiat samanaikaisesti.

Vähän siis kuten pentua sosiaalistaessamme koitamme näyttää sille, mitä kaikkea se voi joutua kohtaamaan elämässään ja miten mahdollisimman monenlaiset asiat ovat aivan normaaleja, samaan tapaan ajattelen esteosaamisesta. 🙂 Usein nimittäin meille ihmisille "vaikeat" asiat ovat koiralle aivan yhtä helppoja kuin muutkin silloin, kun niitä opetetaan ja palkataan yhtä paljon kuin niitä "helppoja". Siksi minun agilitymaailmankuvassani nämä niin sanotut "vaikeat asiat" kuuluvat jo alkeistreeniin, eikä niissä ei ole mitään ihmeellistä. Vaikeita kulmia, häiriöitä tai puolenvaihtoja ei tarvitse harjoitella vasta kun niitä tarvitsee, vasta kun on kolmosissa tai vasta kronologisesti helppojen oppimisen jälkeen. Niitä voi vallan mainiosti harjoitella perusvariaatioina (toki yhtä muuttujaa kerrallaan) heti alusta asti – siis kun mahdolliset avut ovat vielä käytössä tai keppien määrä on sen pari väliä.

Kannustankin siksi pysähtymään hetkeksi aina, kun huomaa antavansa jollekin asialle arvion "vaikea". On toki olemassa faktisesti helpompia ja vaikeampia asioita. En kiellä niiden olemassaoloa, eikä aidosti vaikeita asioita saa yhtäkkiä taiottua helpoiksi. On myös totta, että monet asiat elämässä perustuvat kronologiselle tai kumulatiiviselle oppimiselle tai esimerkiksi voiman ja/tai koordinaation etenevälle kehitykselle. Aina näin ei kuitenkaan ole. Joskus pelkästään se, että itse pidämme jotakin asiaa vaikeana, saattaa rajoittaa toiminnan ja ajattelun mahdollisuuksiamme. Saatamme esimerkiksi turhaan ja usein hyvin automaattisesti luoda "vaikealle" asialle myöhemmin- tai sitten kun -statuksen, emmekä välttämättä ajattele voivamme esimerkiksi aloittaakin tästä asiasta. Ja kun myöhemmin-status on annettu, aihetta ei välttämättä tule otettua treenilistalle vielä seuraavalla eikä sitä seuraavallakaan treenikerralla.

Kuitenkin mitä kauemmin itse asiassa treenillä teemme rakoa helpon (treenataan paljon) ja vaikean (ei treenata paljon) välille, sitä enemmän näiden asioiden välille todella tulee taso- ja vaikeuseroa. Se taas edelleen vahvistaa käsitystämme noista asioista vaikena asioina ja toimii itseään toteuttavana ennusteena. Alkuperäisestä uskomuksestamme tulee totta, ja todennäköisesti näemme radalla ja harjoituksissa todisteita siitä, miten asia todella oli "vaikea". Mielestäni tätä helpon ja vaikean eroa syntyy usein juuri estetaidoissa ja monesti ihan turhaan. Riittävät estetaidot jo heti alusta alkaen ovat mitä parhain pohja niin koiran kuin ohjaajan itsevarmuudelle ja koiran taitoihin luottamiselle, turvallisuudesta puhumattakaan!

Koska aina on asioita, joita ei vielä ole treenannut, on toisaalta hyvä muistaa, että vaikkei vielä osaisi jotakin vaikeaa asiaa, se ei tarkoita etteikö kyseistä asiaa voisi treenata halutessaan vaikka jo tänään! Mikään vaikeakaan asia ei ole niin vaikea, etteikö siihen olisi helppoa ja tarpeeksi pieneksi palasteltua tapaa aloittaa vaikka heti, jos taito on joka tapauksessa tarpeellinen. 🙂 Keskeneräisetkään asiat eivät siis ole "vaikeita" – ne ovat vain kesken, työn alla tai tulossa työn alle. Joskus taas keskeneräiset tai vaillinaiset taidot myös ovat ja jäävät vaikeiksi, jos niitä ei koskaan joko tietoisesti aio ottaa tai tule huomaamattaan ottaneeksi työn alle. Kaikkea ei todellakaan tarvitse osata, vaan kukin opettaa koiralleen sellaiset asiat, joita itse tai oma koira tarvitsee selviytyäkseen erilaisista radoista turvallisesti ja suht' sujuvasti!

Haluan siis kannustaa sinua olemaan tietoinen ajattelustasi ja kysymään itseltäsi seuraavan "vaikean" asian havaitessasi, mikä asiasta tekee vaikean, onko se sen vaikeampi ylipäätään ja ennen kaikkea, mitä asialle on tehtävissä. Kiitän ajastasi ja toivon, että kirjoitukseni herätti sinussa pohdintaa. Mikäli näin kävi, kuulisin mietteitäsi mielelläni kommenteissa tai sosiaalisessa mediassa. Paljon treeni-intoa ja -ideoita viikkoosi! 😊